Kirjatyön nimi muuttuu vuodenvaihteen jälkeen Intiimiksi. Lehden ilmestyminen alkoi jo vuonna 1893, jolloin Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys alkoi julkaista Gutenberg-lehteä. Vuodesta 1916 lähtien lehti on ilmestynyt Kirjatyö-nimellä.

Kirjatyön toimitussihteerin tehtävät otin vastaan vuoden 1974 maaliskuussa ja eläkkeelle jäin vuoden 2008 heinäkuun alussa. Taakse jäi runsaat 34 vuotta aikana lehden toimittajana.

Tuohon aikaan sisältyy yli 500 lehden pääkirjoitusta, joiden aiheiden kirjo on varsin monipuolinen.

Vuoden 2000 kesäkuussa ilmestyneen Kirjatyön pääkirjoitussivulla käsiteltiin aiheita, jotka ovat edelleenkin ajankohtaisia: suomalaisten lukutaidon säilyttäminen ja painotuotteiden ulkoasu.

Typografian rappio -otsikoidussa jälkiartikkelissa käsitellään graafisen suunnittelijan Jorma Hinkan puheenvuoroa Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Hinkka oli syvästi huolestunut painotuotteiden ulkoasusta, typografisesta lukutaidosta, jolla hän tarkoittaa kirjoituksen viimeistelyä julkaisukelpoiseen asuun.

Artikkeli päättyy toteamukseen, että "Jorma Hinkan puheenvuoro on tervetullut piristys keskusteluun painetun sanan ja suomalaisen kulttuurin säilymisestä. Typografian nykyistä tilannetta voisi luonnehtia rappioksi."

Kymmenessä vuodessa kehitys on mennyt huomattavaa vauhtia eteenpäin. Kirjapainojen tätä päivää ovat sähköisesti siirtyvät aineistot, joiden sisältöön kirjapainoissa ei periaatteessa ole oikeus sotkeutua muuta kuin sovittaessa. Kulunutta sanontaa mukaillen voi todeta, "että ei ole painon vika, jos naama on vino".

Monesti kuulee valituksia painotuotteen huonosta laadusta. Usein vika on kuitenkin aineiston tekijässä eli näppäimistön ja tuolin selkänojan välissä.

Nykyajan "typografeille" oppikirjaksi voi suositella K. Malmströmin Kirjapainotaidon oppikirjan latomis-osaa (Otava 1923). Typografian säännöt pitävät edelleenkin paikkansa, vaikka työvälineet ovat kehittyneet.

Ensi vuoden alusta Kirjatyö-lehden nimeksi tulee Intiim. Nimenmuutos on perusteltu, koska Viestintäliiton nimenmuutoksen ja liittofuusion myötä järjestämisala laajenee ja jäsenmäärä kasvaa merkittävästi.

Vähintäänkin kahta mieltä tosin voi olla Intiim-nimestä. Miksi suomen- ja ruotsinkielisen järjestön lehdelle otetaan näennäisesti englanninkielinen nimi, joka ei millään tavalla viittaa liiton jäsenistöön tai järjestämiskenttään, joka uusienkin sääntöjen mukaan on Suomi?

Onko uusi nimi oire huonosta itsetunnosta, jonka perusteella suomalaisille on muodostunut kuin vimma korvata tutut suomenkieliset nimet englannista tai jopa latinasta johdetuilla käsitteillä, kuten esimerkiksi Destia, Pardia, Itella ja Edita?

Toivotan Intiimin tekijöille menestystä työssä, josta harvemmin saa kiitosta, ja kokemuksesta voin sanoa, että kriittisetkin puheenvuorot kannattaa ottaa huomioon lehden sisältöä ja erityisesti ulkoasua kehitettäessä.

Erkki Järvinen

erkki at erkkijarvinen piste net

Kolumni on julkaistu Kirjatyön vuoden 2009 viimeisessä numerossa.